tiistai 27. syyskuuta 2011

Järjettömiä tekoja ja rangaistuksia

Jokainen varmaan tietää tapauksen jossa helmikuussa nuori bussinkuljettaja Mikael Segercrantz pahoinpideltiin vakavasti. Hän pyysi työtehtävissään kahta nuorta miestä väistämään bussia, jolloin nämä känniääliöt alkoivat kuristamaan ja hakkaamaan bussikuskia, ja lopulta uhrin pudottuaan polvilleen vielä potkaisivat uhria otsaan! Jokainen voi kuvitella mitä aivot tykkäävät tällaisesta tärähdyksestä. Silminnäkijöiden mukaan pahoinpitelijöitä vain nauratti koko touhu, aivan kuin kyse olisi ollut vain hauskan pitämisestä. Siitä ei kuitenkaan ollut kyse, Segercrantzin elämä oli hiuskarvan varassa ja sen pelasti vain nopeasti saatu ensiapu. Sen sijaan se jätti hänelle pysyvät vammat.

Se mikä pistää vihaksi tietenkin tuollaisen järjettömän väkivallan lisäksi, on se minkälaisia tuomioita nämä sankarit ovat teostaan saamassa. Helsingin Sanomat kertoi 21.9.11 pahoinpitelijöille vaadittujen rangaistuksien olevan viisi vuotta ehdotonta, ja että "vaatimus on ankara ensikertalaisille". Näin varmaan on, mutta ainakin minun oikeustajuni mukaan rangaistus on sietämättömän kevyt! He pilasivat vain työtään tekevän nuoren ihmisen elämän kenties loppuiäksi, mutta istunevat rangaistuksestaan 2,5 vuotta, jos osaavat käyttäytyä vankilassa hyvin. Puolustuksen mielestä ehdoton rangaistus riittäisi!

Luultavasti bussikuskin kärsimykset koskettavat myös hänen läheistensä elämää kovalla kädellä, kenties useiden kymmenien vuosien ajan. Segercrantzin kuntoutus on vielä kesken, eikä hän pärjää omillaan kotonaan. Hän ei pystyne palamaan ammattiinsa koskaan takaisin.,

Minusta on suorastaan huutava vääryys, että hemmotellut ja öykkäröivät nuoret pilasivat useiden ihmisten elämän ja saavat siitä pienemmät tuomiot kuin vaikkapa joistain talousrikoksista. Vajaan kolmen vuoden päästä nämä sankarit jatkavat elämäänsä, kun heidän jälkeensä jättämä uhri omaisineen saa kärsiä heidän päähänpistostaan kenties loppuelämän. Onko tuomio tässä valossa todellakin ankara? Tai edes riittävä?

Lisäys 4.10.11 Sankarit saivat neljä ja puoli vuotta ehdotonta vankeutta, josta istunevat korkeintaan puolet. Lisäksi joutuvat maksamaan bussikuskille yhteensä 40 000 euroa korvauksia. Pieni on hinta ihmiselle pysyvien ja vaikeiden vammojen aiheuttamisesta.

Bussikuskin hakanneille yli neljän vuoden tuomiot

Linkkejä

1 kommentti:

Mikael kirjoitti...

Kyseinen bussikuski haluaisi huomauttaa, että tämä tuomio ei sisällä pysyvästä vammasta eikä tämän ansiosta tulleesta epilepsiasta tulevia korvauksia, vaan pelkästään kivun, säryn ja muun tilapäisen haitan sekä kärsimyksen korvaukset. Kunhan pääsen takaisin Helsinkiin päästään aloittamaan seuraava oikeusistunto tekijöitä vastaan, jossa haetaan korvausta noista, ja tämä summa pikaisella arviolta on noin kymmenkertainen jo tuomittuun nähden.