torstai 2. kesäkuuta 2011

Myyttien murtamista


On tiettyjä neuvoja, jotka elävät vuodesta toiseen, joita hoetaan foorumeilla totuutena ilman sen ihmeempää perehtymistä. Yksi on esim. väite rekisterin siivouksen tarpeellisuudesta. On enemmän sääntö kuin poikkeus, että ongelmaan kuin ongelmaan tarjotaan avuksi rekisterin siivousta. Ja levyn eheytystä. Näkeepä joskus apua pyytävän itsekin jo kokeilleen ongelman ratkaisuksi rekisterin siivoamista ja levyn eheytystä, jopa sellaisissa ongelmissa missä niillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Sama kuin sanoisi: "olen jo paahtanut leipää paahtimessa, mutta silti Windows ei toimi".

Olen itsekin neuvonut esim. eheyttämään levyä ja siivoamaan rekisteriä tässä ohjeessa, mutta kyse oli enempi pohjana olleen ohjeen suomeksi tekemisessä. Ohjetta näet pyydettiin minulta (toivottiin että suomeksi olisi tällainen ohje, johon viitata). Olen kuitenkin lisännyt ohjeeseen omat mielipiteeni asiasta (pidän siis rekisterin "siivousta", palveluiden sulkemisia ja levyn eheyttämistä turhina toimenpiteinä).

On jo aika katkaista uskomuksilta siivet. Tässä linkkilista hyvistä artikkeleista, joihin kannattaa tutustua. Lisäilen linkkejä tarpeen vaatiessa.

Ei kommentteja: