perjantai 11. helmikuuta 2011

Opera, softakehittäjien Pohjois-Korea?

Opera käy entistä raivoisampaa sotaa Operan käyttäjien antamaa kritiikkiä kohtaan. Ainahan Operan foorumilla on oltu herkkähipiäisiä, mutta viime kuukausina Operan blogin kommenteissa on todella tarkasti valvottu, ettei mitään kritiikkiä saa kommenteissa esiintyä. Tätä perustellaan sillä, että kommentointi halutaan pitää tiukasti vain ko. kehitysversion ympärillä. Näin kaikki kritiikki halutaan siirtää Operan foorumille piiloon, jonne eivät eksy kuin Operan käyttäjät. Uusi käyttäjä taas ei saa tietoonsa Operan ongelmista, koska kaikki kritiikki puuttuu Operan blokista. Näinhän se Opera kehittyy, kun työnnetään pää pensaaseen.

Asiaan perehtymättömille tiedoksi sen verran, että viimeimpien kuukauksien aikana Opera on ollut harvinaisen buginen. Mutta Operalle on aina ollut tyypillistä se, että bugien korjaus ei ole niin mielenkiintoista, kuin merkityksettömien uusien ominaisuuksien tuominen. Niinpä samat bugit ovat rasitteena versiosta toiseen. Tätä ei siis saa kuitenkaan kommenteissa tuoda esiin. Tulee mieleen eräs valtio Aasiassa, Pohjois-Korea. Siellä ongelmista keskustelu on lienee yhtä vapaata kuin Operan blogissa?


Taas on kritiikki poistettu, päätä pensaaseen vaan!
(suurin osa viesteistä vain poistetaan kylmästi)

Lisäys 240211: Vasta tänään huomasin, että olin oikein saanut varoituksen JayneDoe -moderaadolta. Voi voi.


Linkkejä

1 kommentti:

jarith69 kirjoitti...

Tämän vuoden kesäkuussa 2013 Osuuspankki lopetti Opera selaimen tukemisen. Eli OP verkkopankkia ei voi käyttää Opera selaimella.