torstai 26. marraskuuta 2009

Luopumisen tuskaa


Eilen kirjoittelin siitä, miten Acronis on mokannut erinomaisen tuotteensa True Imagen, ja tänään motkotan (taas) Operasta. On sääli (vai onko?) kun vuosia käytettyistä ohjelmista joutuu luopumaan. Olen vakavasti alkanut harkita True Imagen korvaamista jollain toisella ohjelmistolla, ja samaan alkaa päätyä tilanne Operan kanssa.

Opera on pitkään ollut nopein selain, mutta viime vuosina tilanne on alkanut kääntyä Operan häviöön, myös tällä saralla. Operan javascriptin käsittely on tuskastuttavan hidasta tietyillä sivustoilla, eikä luvattua uutta javascript-moottoria Carakania näytä saatavan ulos järkevässä ajassa. Ilmeisesti Operallakin ollaan tajuttu, että juna meni jo.

Operaa pidetään innovatiivisena, ja kenties se on sitä joskus ollutkin, toihan Opera meille selaimeen välilehdet ja hiirieleet. Mutta hiirieleistäkin on jo aikaa vaikka kuinka, ne tuotiin Opera 5.10 -versioon vuonna 2001. Sen jälkeen Opera ei ole saanut aikaiseksi yhtään mitään merkittävää.

Nyt kun Firefoxiin (ja Internet Explorer 9:ään) on tulossa jopa mahdollisuus hyödyntää näytönohjaimen tehoja, me Opera käyttäjät odotamme edelleen vuorovaikutteista APIa (mahdollistaa laajennukset) joka on ollut aluta lähtien Firefoxissa. Odotamme edelleen nopeampaa javascriptin käsittelyä, kun samalla Firefox ja Google Chrome parantavat omiaan julkaisu julkaisulta.

Mitä Opera tuo meille? Opera tuo, ainakin Suomen "laajakaistoille" turhan Uniten ja viimeisimpänä uudelleen paketoidun ominaisuuden Widgetit. Tällä kertaa Operan "innovaatio" on se, että sen ääliömäisiä Widgetejä (vai tiedätkö oikeasti yhtään hyödyllistä?) voi ajaa Operan ulkopuolella. Amazing!!! Tosin Opera on oltava asennettuna, ja muut ovat tehneet asian paremmin jo vuosia sitten.

Pakko se on myöntää, että pikku hiljaa sitä on vaihdettava ne tutut ja turvalliset softat toisiin. Norton Ghost 15 latautuu parhaillaan, ja se saattaa korvata True Imagen jos se osoittautuu hyväksi. Selaimen kohdalla tilanne on vaikeampi, sillä hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta en pidä Firefoxista. Josko se olisi Chrome sitten...

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoisista sivuista, ja asiantuntevista neuvoista.

Selaimen suhteen aika normi- netinkäyttäjänä itse tein valinnan että käytän Firefoxia että Cromea. Firefoxia adblock plussan kanssa tietyillä sivuilla ja Cromea sivuilla ja tilanteissa joissa ei tarvi Foxin lisäosia... Cromen käytön selkeys ja nopeus on ihan riittävät mulle...