lauantai 9. toukokuuta 2009

Joitain huomioita Windows 7 RC:sta

Kasvojenkohotus

Näkyvimmät uudistukset ovat tietenkin käyttöliittymässä. Vaikka verrattuna Vistan ja XP:n eroon muutoksia onkin vähän, on tehtäväpalkki kokenut suurimman muutoksen sitten Windows 95:n. Pikakaynnistys-työkalurivi on saanut poistua (saa kikkailemalla takaisin, vaan miksi vaivautua?), mutta nyt tehtäväpalkkiin voi kiinnittää suoraan ohjelman kuvakkeita.


Jos tehtäväpalkkiin kiinnitetyn ohjelman (1) käynnistää, se ei avaa uutta kuvaketta tehtäväpalkkiin, vaan ohjelman kuvake vain tulee aktiiviseksi (2). Lisäksi joitain toimintoja voidaan esittää kuvakkeessa, kuten ennenkin, kuten oheisessa kuvassa kopioinnin edistyminen (3).


Ilmoitusalue ei enää pursuile ohjelmien kuvakkeita, sillä oletuksena monen ohjelman kuvaketta ei suoraan näytetä ilmoitusalueella. Tämä on mielestäni varsin onnistunut tapa ja kuvakkeiden esiinsaaminen on paremmin onnistunut kuin XP:ssä ja Vistassa. Luonnolisesti käyttäjä voi asetella mieleisensä ohjelmat näkymään ilmoitusalueella kuten ennenkin.



Yksi parhaimpia uudistuksia mielestäni on avattujen ohjelmien ja tiedostojen ryhmittäminen ja esikatselu. Osoittamalla kuvaketta tehtäväpalkissa, näytetään pieni esikatelukuva kuten Vistassakin, mutta Windows 7 näyttää nyt kaikki avoinna olevat, samoin ryhmitetyt ikkunat. Lisäksi jos hiiren osoittimen siirtää esikatseluikkunan päälle, menevät kaikki muut avoinna olevat ikkunat piiloon ja vain valittu ikkuna jää näkyviin. Tämä toiminnallisuus on osa Aero Peek -toimintaa, johon kuuluu myös se, että tehtäväpalkin äärioikealta löytyy painike, joka piilottaa joko hetkeksi kaikki ikkunat (kun hiiren osoitin siirretään painikkeen päälle) tai kokonaan (kun painiketta painetaan).


Tehtäväpalkkiin ja Käynnistä-valikkoon liittyy myös Pikaluettelot (Jump lists). Pikaluettelot korvaa aikaisemman hiiren oikealla saadun valikon. Pikaluetteloissa voi olla jatkossa olla erilaisia toimintoja, tällä hetkellä esim. Windows Media Playerin pikaluettelossa on joitain käyttöpainikkeita.


Käynnistä-valikon viimeksi käytetyt kohteet on oletuksena poistettu käytöstä, ja niiden sisältö on siirretty ohjelmakuvakkeiden ja viimeksi ajettujen ohjelmien pikaluetteloihin.


Hyvä uudistus on se, että nyt hakujen otsikkoa voi klikata ja hakuikkuna aukeaa korostaen samalla hakusanaa.


Juuri muuta uutta ei Vistan käynnistä-valikkoon verrattuna ole. Paitsi että perinteinen käynnistys-valikko on nyt kokonaan poistettu, vaan eipä tule ikävä.

Ikkunoiden käsittelystä Aero Peek jo mainittiin, ja kaksi muuta ovat Aero Shake ja Aero Snap. Nimestään huolimatta kumpikaan ei vaadi Aeroa toimiakseen, toisin kuin Aero Peek. Aero Shake on mielestäni täysin turha, mutta Aero Snap voi osoittautua joskus hyödylliseksikin. Aero Snap toimii siten, että tarttutaan ikkunan otsikkopalkkiin, siirretään hiiren osoitin joko näyttöalueen sivulle tai ylös. Jos hiirtä työnnetään sivulle, ikkunan muuttaa muotoon siten, että se vie puolet näyttöalueen tilasta. Jos hiirtä siirretään ylös, ikkuna koko muuttuu koko näytön kokoiseksi. Kun hiirellä tartutaan uudestaan ikkunapalkista ja siirretään keskemmälle näyttöä, ikkuna palaa alkuperäiseen kokoonsa.

Aero Shake taas toimii siten, että tartutaan ikkunan otsikkopalkista ja ikkunaa ikään kuin ravistetaan heilauttamalla hiirtä edes takaisin, jolloin muut ikkunat pienenevät tehtäväpalkkiin ja vain ikkuna jota ravitstettiin jää esiin. Toistamalla sama uudestaan, palautuvat muutkin ikkunat takaisin esiin.

Muista muutoksi voisi mainita Paintin ja Notepadin saamat nauhat (Ribbon) käyttöliittymäänsä.


Pieni mutta miellyttävä uudistus on se, että fonteista on nähtävillä suoraan kuvakkeessa pieni esikatselu ko. fontista.


Oman lisänsä antaa myös Ongelmatilanteiden tallennin, jolla voi automaattisesti tallentaa ruutukaappauksia ja muuta tietoa MHTML -muotoon, jota voidaan tarkastella WWW-selaimella. Kätevää lähettää esim. IT-tuelle tai auttavalle kaverille.



Entä UAC?

Jos käytät Windowsia normaalilta käyttäjätililtä, kuten olisi järkevää, et huomaa UAC:ssa (käyttäjätilien valvonta) mitään muutoksia. Eli normaalilla käyttäjätilillä tietyt toimet vaativat edelleen järjestelmänvalvojan tunnuksia.

Sen sijaan jos kaikesta huolimatta käytät Windowsia järjestelmänvalvojan tililtä, sinulla on enemmän vaihtoehtoja kuin Vistassa. Järjestelmänvalvoja voi määrittää vaikkapa ettei järjestelmänvalvojan Windowsiin tekemiä toimia varmisteta. Samalla tietenkin UAC:n tuomaa suojaa menetetään.

Järjestelmän valvojalla on siis tarjolla neljä erilaista asetusta käyttäjätilien valvontaan:

1. Ilmoita aina: Ohjelmien yrittäessä asentua/tehdä muutoksia järjestelmään tai käyttäjän muuttaessa Windowsin asetuksia, vaaditaan varmistus, työpöytä himmennetään (secure desktop)

2. Oletus: Vain ohjelmien yrittäessä asentua/tehdä muutoksia järjestelmään vaaditaan varmistus ja työpöytä himmennetään (secure desktop)

3. Ilman himmennystä: Vain ohjelmien yrittäessä asentua/tehdä muutoksia järjestelmään vaaditaan varmistus, työpäytä ei himmennetä

4. Älä ilmoita: Ohjelmien tai järjestelmään tehtävistä muutoksista ei pyydetä varmistusta



Kirjastot

Yksi mielenkiintoisista ominaisuusta on kirjastot (libraries), eli tapa ryhmitellä eri tyyppisiä tiedostoja ja niiden sijainteja. Kirjastot ovat kuin kansioita, mutta toisin kuin kansioiden sisältö, niiden sisältö voi olla useammassa eri paikassa. Eli itse kirjastot, vaikka näyttävätkin tiedostoja, eivät varastoi itsessään niitä, vaan vain valvovat ja näyttävät kansoita joissa kyseinen kirjaston tiedostoja säilytetään. Toki käyttäjä voi tallentaa tiedostoja kirjastoihin, mutta ne tallentuvat tällöin kunkin kirjaston oletussijaintiin.

Kukin kirjasto sisältää kaksi oletussijaintia joista tiedostoja tarkkaillaan, käyttäjän omissa tiedostoissa (Users\käyttäjänimi) sekä julkisissa kansioissa (Users\Public). Kunkin kirjaston oletuksena oleva tallennussijainti on se joka sille on ensimmäisenä kerrottu, mutta sitä voidaan toki vaihtaa. Jos oletus tallennussijainti poistetaan, valitaan automaattisesti oletukseksi seuraavaksi listalla oleva.




Windows XP Mode

Windows XP Mode (XPM) on yhdessä uudistuneen Windows Virtual PC:n päällä toimiva tekniikka, joka mahdollistaa Windows XP:lle tehtyjen sovellusten ajamisen suoraan Windows 7:sta käsin, vaikka itse sovellus toimiikin virtuaalikoneessa. Ideana on siis asentaa Windows 7:ssä toimimattomat ohjelmat Windows XP -virtuaalikoneeseen, mutta ohjelmat saadaan kuitenkin näppärästi käynnistettyä Windows 7:n puolelta, ilman että ensin tarvitsee käynnistää virtuaalikonetta.

Windows XP Mode ei tätä kirjoittaessa tule Windows 7 mukana, vaan se on hankittava erikseen. Sekä Windows Virtual PC että Windows XP Mode ovat vielä beta-asteella, joten tässä esitetyt tiedot voivat vielä muuttua. Lisää tietoa saat tästä.


Muuta pientä

Kaikki uudistukset eivät näy heti päälle päin. Uutta on mm. se, että ensimmäistä kertaa Windows osaa nyt polttaa ISO -tiedostoja. Valitettavasti muuta tukea ei sitten ole tarjolla, eli ISO-tiedostoja ei voi edelleenkään asentaa virtuaaliksi levyiksi ilman 3. osapuolten ohjelmistoja.


Kaivattu muutos on se, että järjestelmän palauttamiseen varattu tila on taas helposto nähtävillä ja varatun tilan asettaminen onnistuu myös taas helposti. Vistassa asia on hieman konstikkaampi, mutta onneksi Windows 7:ssa asia on korjattu.



Joillekin on tärkeää nähdä miten levyn eheytys edistyy (asia jota ihmettelen, sillä aikaahan voisi tehdä jotain muutakin), ja Vistaa kritisoitiin siitä ettei se näyttänyt levyn eheytyksen edistymistä mitenkään. Windows 7:ssa on taas mahdollista istua ja lumoutuneena seurata prosenttien edistymistä.


Uutta on myös se, että levyn eheytys osaa siirtää NTFS -tiedostojärjestelmän metadataa, ja näin mahdollistaa paremmin esim. osion pienentämisen Windowsin omalla levynhallinnalla. Levyn eheytys myös tunnistaa SSD -levyt, eikä turhaan eheytä niitä.

Windows 7 tuo myös SSD -asemille TRIM-tuen, joka parantaa SSD-asemien suorituskykyä monella tapaa, mm. vähentämällä poistettavaa dataa, joka puolestaan pidentää levyn käyttöikää.

Windows 7:n mukana tulee vakiona myös PowerShell, jonka saa Windows XP:lle ja Vistalle erikseen. PowerShell on huomattavasti kehittyneempi komentotulkki kuin perinteinen komentorivi-ikkuna. Lisää tietoa tästä.


Epäonnistumisia

Yhtä asiaan jaksan ihmetellä: edelleen, vuodesta ja Windowsista toiseen, Windowsin oletuksena piilottaa tunnettujen tiedostotyyppien tunnisteet. Tällöin tiedoston tiedostotunniste ei näy tiedostonimessä. Tästä on se haitta, että harjaantumatonta käyttäjää voidaan hämätä esim. lähettämällä tälle tiedosto, joka on nimetty vaikkapa nimellä avaaminut.jpg.exe. Käyttäjä näkee sen avaaminut.jpg nimisenä, koska tunnettu tiedostotyyppi .exe -piilotetaan. Enää tarvitseekin laittaa viestiin, että katsopa ketä kuvassa on, ja utelias käyttäjä luulee avaansa kuvaa, kun itse asiassa avaakin ajettavaa tiedostoa. Ei näin Microsoft, ei!



Loppusanat

Vistan käyttäjä on Windows 7:n kanssa kuin kotonaan, jossa on tehty pieni pintaremontti. Asiat ovat lähes ennallaan, ja muuttuneet asiat ovat vain parantuneet. Itse olenkin kutsunut Windows 7:ää leikillisesti Vistan SP 3:ksi.

Windows XP:n käyttäjälle Windows 7 voi olla Vistaakin suurempi askel. Aika näyttää kuinka hyvin XP:hen jämähtäneet tulevat toimeen Windows 7:n kanssa. UAC nyt laitetaan ainakin ensimmäiseksi pois...

3 kommenttia:

Nuutti kirjoitti...

Kiitos Neko vaivannäöstäsi. Olit tehnyt mielenkiintoisia havantoja ja dokumentoinut ne meille (mukamas kiireisille).

Jos pitää valita Vista tai 7 niin ehdottomasti 7.
7 on valmiimpi samoilla metodeilla, kuin Vista.

- Asennus oli tosi helppo. Toisellasilmällä hiukan vilkaisi ja siinä se oli. Sisäverkkoon se ilmoittautui itse ja näkyi kaikilla koneilla heti. Verkkoyhteistyö XP:n kanssa
alkoi heti (full dublex).
Musiikit se haki kokoverkosta Plyerin käyttöön.
- Pikkuongelma on Vistan mustasukkaisuudessa 7:lle. Vista ei suostumenemään 7:n jaettuihin kansioihin, mutta toisinpäin toimii ???
7 ihan jees.
- kalminen

SquareX kirjoitti...

Eikös tuo tiedostotyyppien tunnisteiden piilotus ole myös sitä varten että jotkut tumpelot kun sattuu pyyhkimään koko nimen pois uudelleen nimetessä tiedostoa, siis myös sen tiedostotyypin tunnisteen? =/

Vai sotkinko nyt Vistan tiedostejen tunnisteiden piilotuksen.

neko kirjoitti...

Varmasti tuossa on juuri tuo taustalla, mutta itselleni tietoturva on tärkeämmällä sijalla, joten siksi mielestäni tuo on selvä puute oletusasetuksissa. Mutta hyvä pointti asiaan, kiitos palautteesta.