Olen ollut uskollinen AD:n käyttäjä jo kohtuullisen pitkään, syksyllä tulee 5 vuotta. Olen ohjeissani yms. suositellut AD:ia paikkana kysyä apua erinäisiin tietotekniikan onglelmiin. Vaan en suosittele enää. Pikkuhiljaa on vain alkanut nyppimään AD:n ylläpidon/moderaattoreiden/whatever asenne.
sunnuntai, 30. toukokuuta 2010
tiistai, 25. toukokuuta 2010
Rahat tilille, paketti postiin
Jos näet otsikon kaltaisen lauseen, kannattaa olla tarkkana. Kyseessä voi olla huijaus, varsinkin jos myyjälle kelpaa vain tilisiirto eikä nouto onnistu. Puhtailla jauhoilla liikkeellä oleva myyjä suostuu myös kasvotusten tehtävään kauppaan. Toki poikkeuksiakin on, suuntaan ja toiseen.Kauan ahdistaa, heilahdus lähettää
Ymmärrän toki heitä, jotka eivät ymmärrä englantia, että periaatteessa ohjelmia pitää kääntää esim. suomeksi. Mutta ketä palvelee se, että ohjelmat käännetään sanakirjan avulla, tai muuten vain luokattomasti, ja saadaan aikaiseksi sellaista sotkua, josta ei ota mitään selvää?
Tunnisteet:
kielen kääntäminen,
konekäännös,
suomen kieli,
säälittävä
tiistai, 11. toukokuuta 2010
Nekon ohjeet muuttivat
Ohjeeni ovat tänään saaneet uuden kodin, eli neko.kapsi.fi.Tämä ei tarkoita kovinkaan suuria muutoksia, ohjeet löytävät sisällysluetton kautta, sillä sinne olen jo osoitteet päivittänyt.
Tunnisteet:
kapsi,
Nebula,
Nekon ohjeita,
ohjeita,
Windows 7/Vista-vinkit
torstai, 6. toukokuuta 2010
Alustavaa ohjeiden jaottelua
Olen noita pieniä ohjeita kirjoitellut kohta 3 vuotta, ja jonkinlainen sisällysluettelon tapainen on ollut päälle 2 vuotta täällä blogissa. Olen lisännyt aina uuden ohjeen vanhan perään, niinpä listan ainoa järjestys on ollut se missä olen ohjeet tehnyt.Nyt vihdoin olen yrittänyt hieman jaotella noita sekalaisia ohjeita, jotta niistä löytäisi paremmin etsimänsä. Vieläkin noissa olisi järjestemistä, mutta sentään karkea jako on nyt saatu tehtyä. Toivottavasti tuosta on jotain apua.
Vielä on jaottelematta Windows 7/Vista-vinkit...
Tunnisteet:
Nekon ohjeita,
Windows 7/Vista-vinkit
lauantai, 1. toukokuuta 2010
Adobe Creative Suite 5 - Photoshopissa pitkästä aikaa uutta















Paljonhan tästä on jo kirjoitettu, mutta Adobe Creative Suite sisältää pitkästä aikaa jotain oikeasti mielenkiintoista. Itse varsinkin odotin Photoshopin Sisällön tiedostavaa täyttö (Content-Aware Fill)- ja Nukketeatterin käyristysmuunnos (Puppet Warp) -toimintoja*. Varsinkin sisältötietoinen täyttö osoittautui mainioksi työkaluksi.
* Suomenkieliset hassuhkot termit ovat Adoben itsensä käyttämiä :)
Tunnisteet:
Adobe,
Creative Suite 5,
Photoshop
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)